Minun kehoterapian filosofia

Minä näen jokaisen hoidon terapiana. Ei ole väliä, onko kyseessä hieronta, osteopatia vai työ äänen ja hengityksen kanssa – kaikki nämä ovat tapoja kohdata ihminen, hänen kehonsa, tilansa ja sisäinen maailmansa.

Kehoterapian filosofia: ihminen ei ole pelkkä kokoelma lihaksia, luita ja faskioita. Hän on kokonaisuus. Tunteet, muistot, kehon historia, hengitys, pelot, haavoittuvuudet, voima ja potentiaali – kaikki tämä ilmenee kehossa. Keho puhuu. Ja minun tehtäväni on oppia kuulemaan sitä ja antaa sen ääneen kuulua.

Joskus ihminen tulee selkäkipujen vuoksi, mutta lähtee helpottunein olon sydämessä. Koska kipu ei ole aina mekaanista. Se voi olla nielemätön sana, ilmaisematon tunne, vanhan trauman kaiku, kehon reaktio kertyneeseen jännitykseen. Siksi en työskentele kaavojen mukaan. Minä virittäydyn. Luotan kehoon ja sen viisauteen.

Kehoterapiassa ratkaisevin tekijä ei ole voima, vaan kosketuksen laatu. Hienovarainenkin impulssi voi saada aikaan muutoksen, jos se on tarkka ja oikea-aikainen. Kehon reaktiot eivät ole sattumanvaraisia. Kaikki, mitä tunnemme, heijastaa sisäistä tilaa. Terapeutin tehtävä ei ole tukahduttaa oiretta, vaan luoda olosuhteet, joissa keho voi alkaa muuttua itse.

Minä en erottele fyysistä ja emotionaalista. Hartia voi olla jäykkä ei pelkästään treenin takia, vaan siksi, että ihminen on kantanut liikaa vastuuta, jota ei pysty päästämään irti. Vatsa voi olla jännittynyt, koska se pidättelee pelkoa, jota ei edes tiedosta. Työ kehon kanssa on aina työtä koko ihmisen kanssa.

Minulle kehoterapia on läsnäolon taito. En kiirehdi. En ”korjaa”. Olen läsnä, vuoropuhelussa. Annan keholle tilan kertoa tarinansa. Kosketuksen, hengityksen, liikkeen ja hiljaisuuden kautta.

Tämä ei ole vain työtä. Tämä on polku. Polku kohti aitoa, elävää yhteyttä. Toiseen ihmiseen. Ja itseeni.