Keho ja tunteet: kieli, joka ei valehtele

Usein ihminen tulee vastaanotolle niska-hartiakivun vuoksi. Hän istuu, puhuu nopeasti, hengittää pintapuolisesti. Hän pyytää hierontaa — pehmennystä lihaksille. Mutta kun kosketan, tunnen: tässä ei ole vain lihas. Tässä on myös tarina.

Keho kantaa sanoja, joita ei koskaan sanottu. Katseita, joita välteltiin. Päätöksiä, joita ei voitu tehdä. Keho ei unohtanut, vaikka mieli halusi unohtaa. Se on hiljaisesti mukautunut, puristunut, jännittynyt — ja samalla jatkanut matkaa. Tutkimukset osoittavat, että tunteet eivät ole vain ”mielessä”. Ne ovat biologisia reaktioita, jotka kytkeytyvät hermoston ja lihaksiston toimintaan. Suru supistaa rintakehää. Pelko vaikuttaa palleaan ja hengitykseen. Viha lataa kehoon energiaa, joka jää joskus leukaan tai niskaan.

Mutta keho ei ole ongelma. Se on viisas. Se puhuu, kun sille antaa tilaa.

Hoidoissani pyrin luoman turvallisen ympäristön ja olon ja kun ihminen makaa hoitopöydällä, ja antaa itselleen luvan olla — ei suorittaa, ei miellyttää, ei hallita — keho alkaa kertoa. Joskus hengityksen muutos kertoo, että jokin on vapautumassa.Joskus kyyneleet valuvat hiljaa, joskus nousee huuto, ja joskus keho päästää esiin vihan,ilman että mitään sanottu.

Se ei ole sattumaa.

Se on kehon puhetta —kun se vihdoin tulee kuulluksi ilman selityksiä.

En pyri löytämään oikeaa ”selitystä”. En tarvitse tarkkaa analyysiä. Riittää, että kuuntelen. Olen vieressä Kosketus on kieli, jota keho ymmärtää ennen sanoja.

Tämä on kehotyön ydin: kunnioitus kehon tarinaa kohtaan. Ei kiirehtien, ei diagnosoiden, vaan kysyen:

“Miltä täällä tuntuu juuri nyt?”

Usein juuri siinä hetkessä alkaa palautuminen. Ei siksi, että tein jotain erityistä. Vaan siksi, että keholle annettiin lupa tulla näkyväksi — sellaisena kuin se on.